Meistä

Yhteystiedot

Santeri Sammalkivi
+358 44 240 8764

Kansalaisaloitteen taustalla

Santeri Sammalkivi

Olen kansalaisaloitteen alullepanija ja vastuuhenkilö. Taustaltani olen oikeustieteen maisteriopiskelija ja ympäristötieteiden ylioppilas. Metsät ovat Suomen avain ympäristökriisien ratkaisemiseen. Näen erityisen tärkeänä, että metsienkäyttöä säädellään siten, että samanaikaisesti huomioidaan ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset kestävyyden edellytykset. Metsienkäytön kestävyyssiirtymä on tehtävä aidosti ekologisesti kestävällä ja oikeudenmukaisella tavalla. Siksi panin alulle Rajat hakkuille -kansalaisaloitteen tarjoamaan konkreettista vaihtoehtoa metsäluonnon, ilmaston, vesistöjen, metsänomistajien aseman ja tulevien sukupolvien turvaamiseksi.

Viivi Broms

Olen ollut mukana kirjoittamassa aloitteen perusteluja sekä tapaamassa ja kuulemassa asiantuntijoita ja poliitikoita. Olen oikeustieteen ja nyt myös kulttuurien tutkimuksen opiskelija. Aloitteessa olen mukana, koska uskon metsäkeskustelun vaihtoehdottomuuden tarvitsevan Rajat hakkuille -aloitteen kaltaisia konkreettisia vaihtoehtoja, jotka pohjautuvat aidosti tutkittuun tietoon. Metsienkäytön sääntelyyn kaivataan kipeästi hiilinielujen ja luonnon monimuotoisuuden kunnianhimoisempaa huomioon ottamista sekä ympäristöperusoikeuden ja omaisuudensuojan kollision uudelleen punnintaa, mihin Rajat hakkuille vastaa kansalaisaloitteen kautta.

Sanni Haataja

Olen mukana koostamassa metsäekologista pohjatietoa aloitteen ehdotuksille ja laatinut aloitteen ympäristövaikutusten perusteluja. Olen ympäristötieteiden opiskelija. Lähdin mukaan aloitteen työryhmään, sillä metsienkäytön on muututtava luonnon ja ilmaston kannalta kestävämpään suuntaan.

Hilla Sulkala

Toimin aloitteen lakitiimissä. Olen oikeustieteen maisteriopiskelija ja biologian ylioppilas. Olen kasvanut Keski-Suomessa ja nähnyt läheltä metsienkäytön monia eri puolia. Mielestäni on hienoa, että aloitteemme ottaa huomioon metsien eri merkitykset ihmisille ollen samalla kunnianhimoinen luonto- ja ilmastokysymyksissä.

Liisa Uljas

Olen osallistunut kansalaisaloitteen perustelujen työstämiseen. Opiskelen ympäristöpolitiikkaa Joensuussa ja olen mukana Metsäliikkeessä. Aloiteprojektissa minua motivoi paitsi metsien merkittävä rooli Suomen ympäristöpolitiikassa, myös mahdollisuus päästä hyödyntämään ja kasvattamaan ympäristöoikeuden sivuaineen parissa hankittua osaamista.

Anniina

Teen kansalaisaloitteen viestintää. Lähdin mukaan, koska perusteellisesti valmisteltu aloite oli vakuuttava ja innostava, ja halusin hyödyntää osaamistani metsien puolesta. Olen luonnonystävä, joka toimii aktiivisesti ympäristön ja ilmaston puolesta eri tavoin. Olen kotoisin eräästä Päijänteen suurimmista saarista, ja kasvanut sen suurissa metsissä samoillen.

Emma Auvinen

Olen tehnyt ja koordinoinut viestintää kansalaisaloiteprojektissa. Olen kotoisin Savosta. Lähdin mukaan, koska minua järkyttää Suomen metsien ja vesistöjen tila ja se, että niitä heikennetään kovaa vauhtia, kun suunnan pitäisi olla ilmastokriisinkin vuoksi ihan vastakkainen. Ajattelen, että vapaaehtoiset toimet eivät riitä, vaan tarvittavan muutoksen aikaan saamiseksi tarvitaan lakimuutos. Intohimoisena sienestäjänä minua huolestuttaa myös avohakkuiden tuhoisat vaikutukset sienirihmastohin.

Jussi Lahti

Toimin viestintätiimissä keskittyen visuaalisen viestintään sekä verkkosivuihin. Haluan suojella ja puolustaa metsiä. Metsillä on suora yhteys koko luontoon ja ilmastoon. Metsät kuuluvat kaikille nyt ja tulevaisuudessa.

Kalle Rissanen

Toimin tapahtumatuotannossa, viestinnässä ja yleisenä jokapaikanhöylänä. Olen kotoisin Lapinlahdelta, Pohjois-Savosta. Eteenpäin minua ajaa ihanat ja osaavat ihmiset ympärillä sekä se fakta, että meidän on pakko toimia!